RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntakehityslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2026/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tuusulan kunnan pysäköintipoliittinen ohjelma
Kuntakehityslautakunta 15.04.2026 § 35
816/08.00.00/2025
Valmistelijat Laakso Jukka-Matti, Liljeblad Tero, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Kasvun ja ympäristön toimialueen Kuntakehityksen ja tekniikan palvelualueella teetettiin pysäköintipolitiikan päivitys konsulttityönä vuonna 2024. Konsultin ehdottama pysäköintipolitiikka ja uusi pysäköintinormiehdotus vietiin 18.3.2025 teknisen lautakunnan käsittelyyn, joka hyväksyi ehdotuksen sekä 19.3.2025 kuntakehityslautakunnan käsittelyyn, jossa asia palautettiin takaisin valmisteluun.
Palautuksen jälkeen selvitettiin syksyllä 2025 taloyhtiöiden nykyistä pysäköintipaikkojen riittävyyttä Hyrylän, Kellokosken ja Jokelan alueilla. Taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajilta ja isännöitsijöiltä tiedusteltiin taloyhtiön pysäköintipaikkojen kokonaismäärää, pysäköintipaikkojen varausasteita sekä pysäköintipaikkaa jonottavien määrää. Selvityksessä käytiin myös läpi Lupapisteen avulla rakennusluvitetut rakennetut taloyhtiöt, rakennuslupa-asiakirjoissa näille kiinteistöille esitetyt rakennettavien pysäköintipaikkojen määrät sekä asemakaavamääräysten autopaikkavaatimuksissa mahdollistetut ja kinteistöillä käytetyt vähennykset.
Selvityksessä havaittiin mm., että erityisesti nykyisellä A‑vyöhykkeellä, jossa kaavamääräysten mukaiset pysäköintipaikat on edellytetty rakennettaviksi rakenteellisina pysäköintipaikkoina, rakentajat ovat hyödyntäneet asemakaavoissa esitetyissä pysäköintipaikkavaatimuksissa mahdollistetut vähennykset autopaikkojen määrästä lähes jokaisessa kohteessa täysimääräisesti.
Päivitetty pysäköintinormiehdotus
Päivitetty pysäköintinormiehdotus on asian liitteenä.
Syksyn 2025 selvitystyön perusteella pysäköintipoliittiseen ohjelmaan sisältyvää pysäköintinormiehdotusta päivitettiin poistamalla siitä mekaaninen mahdollisuus vaadittujen pysäköintipaikkojen vähentämiseen. Normiehdotuksen vaatimukset pysäköintipaikkojen määristä (autopaikkaa/asunto, autopaikkaa/kerros-m2) eri vyöhykkeillä ja normissa nimetyissä tilanteissa pidettiin kuitenkin samoina kuin maaliskuun 2025 normiehdotuksessa. Määrävaatimuksia ei selvityksen perusteella todettu yleisesti tarpeelliseksi muuttaa. Toteutunut kysyntä uusissa kohteissa vastaa pitkälti pysäköintinormiehdotuksessa vaadittua pysäköintipaikkojen minimimäärää.
Syksyn 2025 selvitystyössä havaittiin, että aiemmin asemakaavojen pysäköintivaatimuksiin kirjattuja mahdollisia pysäköintipaikkamäärän vähentämisperusteita on kiinteistöhankkeissa hyödynnetty usein mekaanisesti ja täysimääräisesti, mutta hyödynnettyyn vähennysperusteeseen ei ole sitouduttu.
Lopputuloksena on kiinteistöjä, joissa kiinteistön suunnitteluvaiheessa ja rakennuslupavaiheessa paikkamäärän vähentämiseen on hyödynnetty asemakaavan mahdollistamaa pysäköintipaikkamäärän lievennysperustetta, mutta toiminnan alettua rakentuneessa kiinteistössä, pysäköintipaikkamäärän vähentämisen perusteena olleesta tekijästä tai periaatteesta on kiinteistön toimintaa ohjaavan yhteisön toimesta luovuttu. Esimerkiksi asuinkiinteistölle toteutettavien autopaikkojen vähentämisen perusteena on rakennuslupavaiheessa käytetty kiinteistön yhteiskäyttöautoa tai pysäköintipaikkojen nimeämättömyyttä, mutta nämä perusteet eivät ole kiinteistöä hallinnoivassa asunto-osakeyhtiössä nykyisin käytössä, eivätkä helpota kiinteistössä asuvien tai toimivien pysäköintipaikkatarvetta.
Selvityksessä tehdyn havainnon perusteella pysäköintinormiin sekä pysäköintipaikkamääräyksiin sisällytettävistä pysäköintipaikkojen vähennysperusteista todettiin, että asemakaavojen määräyksissä ei tule mahdollistaa pysäköintipaikkavaatimuksesta poikkeamista suoraan tietyillä nimetyillä perusteilla. Normiehdotuksesta poistettiin nimetyt vähennysperusteet, koska niiden olemassaolo ei ole pysäköintijärjestelyjen osalta palvellut tarkoitustaan.
Nyt hyväksyttäväksi esitettävässä normiehdotuksessa todetaan, että pysäköintipaikkavähennyksiä voidaan myöntää vain erillisen, perustellun selvityksen perusteella. Selvityksessä on esitettävä selkeät ja hyväksyttävät syyt vähennyksen tarpeelle. Vähennyksen enimmäismäärä on 15 %.
Ehdotus uudeksi pysäköintinormiksi esitetään otettavaksi käyttöön heti kun se on hyväksytty. Yleislinjaukseksi muutoshetkessä esitetään, että noudatetaan voimaan tullutta pysäköintinormia, ellei asemakaava ole ollut nähtävillä ennen muutetun normin voimaantuloa. Nähtävillä ollut tai oleva asemakaava voidaan laatia sen normin perusteella, joka on ollut voimassa asemakaavaehdotusta laadittaessa. Kaavapoikkeamisten osalta esitys on, että niissä sovelletaan voimassa olevaa pysäköintinormia.
Ehdotetun uuden pysäköintinormin vyöhykkeisiin esitetään tehtävän arvio ja mahdollinen päivitys keväällä 2028, jonka jälkeen arvio ja mahdollinen päivitys toteutetaan noin vuoden välein.
Tavoitteet pysäköintiratkaisuille
Pysäköintiratkaisujen suunnittelua ja toteuttamista ohjaamaan on määritetty pysäköintipolitiikkatyössä tavoitteet, jotka ovat seuraavat:
- Pysäköintiratkaisut ovat tarvelähtöisesti toteutettuja ja yleistä pysäköintiä valvotaan aktiivisesti.
- Pysäköintiratkaisut ovat kustannustehokkaita, pysäköintipaikkojen käyttöaste on korkea ja ne mukautuvat uudis- ja täydennysrakentamisen tarpeisiin.
- Pysäköintiratkaisut parantavat elinkeinoelämän kilpailukykyä.
- Pyöräpysäköinti- , liityntäpysäköinti- ja sähkölatausratkaisuilla tuetaan kunnan ympäristötavoitteita.
Pysäköintipolitiikasta laadittu raportti on liitteineen asian liitteenä.
Toimenpideohjelma
Pysäköintipolitiikkaselvityksessä, pysäköinnin nykytilaselvityksen tulosten perusteella ja pysäköintiratkaisuille asetettujen tavoitteiden edistämiseksi, on määritetty pysäköinnin kehittämiskokonaisuudet vuosille 2025-2030: Kehittämiskokonaisuudet sisältävät seuraavaan listatut 21 toimenpidettä, joiden toteutus on pysäköintipolitiikan raportissa aikataulutettu tuleville vuosille ja vastuutettu kunnan palvelualueille. Pysäköintipolitiikasta laadittu raportti, joka muutoin on sisällöltään sama kuin kevään 2025 toimielinkäsittelyvaiheessa, on toimenpideohjelman aikataulutuksen osalta päivitetty vuoden 2026 alun tilanteeseen.
Seuraavassa on listattu kehittämiskokonaisuudet, niiden sisältämät toimenpiteet, vastuutahot palvelualuetasolla sekä pääpiirteinen aikataulutus.
- Yleisen pysäköinnin ohjaus ja maksullisuus
- Yleisen pysäköinnin ohjaus ja aikarajoitusten tarkistaminen (Yhdyskuntatekniikka; alkaen vuodesta 2025)
- Maksullisen pysäköinnin hinnan määrittäminen (Yhdyskuntatekniikka, Projektitoimisto; alkaen vuodesta 2026)
- Yleisen pysäköinnin valvonta
- Edetään kunnallisen pysäköinninvalvonnan käyttöönottoon (Yhdyskuntatekniikka, Hallintopalvelut, Kehittäminen ja tietohallinto; alkaen vuodesta 2025)
- Pysäköintiin liittyvän liikenteen ohjauksen tarkistus ja päivitys (Yhdyskuntatekniikka; alkaen vuodesta 2025)
- Liityntäpysäköinti
- Henkilöautojen ja polkupyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen nykyisillä alueilla (Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2028)
- Pyöräpysäköinnin lisääminen potentiaalisilla pysäkeillä (Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2028)
- Pyörien ja mikroliikkumisvälineiden pysäköinti
- Yleisen pyöräpysäköinnin kehittäminen (Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2028)
- Yhteiskäyttöisten pyörien (kaupunkipyörät) ja sähköpotkulautojen pysäköinnin kehittäminen (Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2028)
- Pyöräpysäköinnin kehittäminen kunnan omistamissa kiinteistöissä (Tilapalvelut, Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2027-2028)
- Raskaiden ajoneuvojen pysäköinti
- Pysäköintiperiaatteet erilaisilla alueilla (Kaavoitus, Yhdyskuntatekniikka; vuosi 2026-2027)
- Taukopaikat ja raskaan liikenteen lataus (Elinvoima, Kaavoitus, Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2029)
- Sähköautojen lataus
- Linjataan julkisten latauspaikkojen toteutuslaajuus ja -periaatteet (Kaavoitus, Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2027)
- Laaditaan suunnitelman kunnan omien kiinteistöjen latausasemien toteuttamisesta (Tilapalvelut, Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2028)
- Kunnossapito
- Yleisen pysäköinnin kunnossapidon käytännöt (Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2028)
- Yhtenäiset alueelliset toimintaperiaatteet (Yhdyskuntatekniikka; vuosina 2026-2028)
- Kohdennettu tiedottaminen kunnossapidon toimenpiteistä (Asiakaspalvelu, Yhdyskuntatekniikka; alkaen vuodesta 2026)
- Tutkimukset, datan hyödyntäminen ja vastuutahot
- Data-aineistojen kokoaminen ja hyödyntäminen (Kaavoitus, Yhdyskuntatekniikka; alkaen vuodelta 2026)
- Pysäköinnin kehittämisen systemaattinen seuranta (Kaavoitus, Tilapalvelut, Yhdyskuntatekniikka; vuodesta 2026 alkaen)
- Pysäköintipalautteen keräämisen kehittäminen (Asiakaspalvelu, Kaavoitus, Yhdyskuntatekniikka; vuodesta 2026 alkaen)
- Pysäköintipolitiikan päivitys vuonna 2029 (Kaavoitus, Yhdyskuntatekniikka)
- Pysäköintinormin päivitys (vyöhykkeiden tarkistus vuosittain alkaen vuodesta 2028), (Kaavoitus, Yhdyskuntatekniikka)
Esittelijä kuntakehitysjohtaja Andersson Albert
Päätösehdotus Kuntakehityslautakunta päättää
• merkitä liitteenä olevan pysäköintipolitiikka-selvityksen tiedokseen
• hyväksyä selvityksessä pysäköinnin kehittämiselle asetetut tavoitteet
• hyväksyä alaisuudessaan oleville palvelualueille selvityksessä määritetyt kehittämistoimet ja vastuut
• hyväksyä asiaselostuksessa ja liitteenä esitetyn pysäköintinormin
• ehdottaa kunnanhallitukselle, että
kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää
• hyväksyä laaditun pysäköintipolitiikkaselvityksen, siinä pysäköinnin kehittämiselle asetetut tavoitteet, kehittämistoimenpiteet ja toimenpiteille esitetyt vastuutahot
• hyväksyä asiaselostuksessa ja liitteenä esitetyn pysäköintinormin
• määrätä pysäköintinormin voimaan 12.5.2026 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Käsittely Puheenjohtajan avattua keskustelun asiasta jäsen Roope Syvälahti ehdotti seuraavaa kirjausta asian liitteenä olevaan pysäköintipolitiikka -raporttiin:
Esitän, että pysäköintipolitiikka -raportin luvussa 4 pysäköinnin kehittäminen vuosina 2025-2030 esitetyt toimenpiteet. Lukuun 4 sisältyy luku 4.1.1. Yleisen pysäköinnin ohjaus ja maksullisuus, jossa on paremmin avattu, mitä tavoitellaan. Raportin sivulla 42 on mm. taulukkomuodossa jaottelu maksullisuuden käsittelystä eri alueilla. "Keskusta -alueilla pysäköinnin maksullisuuden osalta tavoite olisi se, että maksullisuus koskisi pysäköintiä pysäköintilaitoksissa sekä kadunvarsilla ja yleisillä alueilla maksullisten pysäköintilaitosten läheisyydessä. Muilla alueilla ei maksullisuutta tavoitella."muutetaan muotoon: Keskusta-alueillla pysäköinni maksullisuus koskisi pysäköintilaitoksia. Muilla alueilla ei maksullisuutta tavoitella.
Ehdotus raukesi kannattamattomana.
Päätös Kuntakehityslautakunta päätti
. merkitä liitteenä olevan pysäköintipolitiikka-selvityksen tiedokseen
. hyväksyä selvityksessä pysäköinnin kehittämiselle asetetut tavoitteet
. hyväksyä alaisuudessaan oleville palvelualueille selvityksessä määritetyt kehittämistoimet ja vastuut
. hyväksyä asiaselostuksessa ja liitteenä esitetyn pysäköintinormin
. ehdottaa kunnanhallitukselle, että
kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää
. hyväksyä laaditun pysäköintipolitiikkaselvityksen, siinä pysäköinnin kehittämiselle asetetut tavoitteet, kehittämistoimenpiteet ja toimenpiteille esitetyt vastuutahot
. hyväksyä asiaselostuksessa ja liitteenä esitetyn pysäköintinormin
. määrätä pysäköintinormin voimaan 12.5.2026 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |