RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 33
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Lausuntopyyntö | ||
| Valitus | ||
| Valituksen liitteet | ||
| Valtuuston päätös 10.11.2025 §192 | ||
| Valtuuston päätöksen liitteet |
Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puistokylän asemakaavan hyväksymistä koskevasta valtuuston päätöksestä 10.11.2025 § 192 tehtyyn valitukseen
Kunnanhallitus 26.01.2026 § 33
800/10.02.03/2025
Valmistelija Röntynen Antti-Pekka, Eskelinen Sakari, Määttä Jouni etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Valtuusto on kokouksessaan 10.11.2025 § 192 hyväksynyt Puistokylän asemakaavan. Helsingin hallinto-oikeuteen on saapunut säädetyssä määräajassa päätöstä koskeva valitus, jonka johdosta Helsingin hallinto-oikeus on pyytänyt Tuusulan kunnan lausuntoa asiassa. Lausunnon antamiselle on pyydetty lisäaikaa kokousaikataulujen vuoksi 31.1.2026 saakka.
Tuusulan kunta antaa seuraavan lausunnon Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta:
Toimitettu adressi
Valtuustolle jätettiin ennen kokousta adressi, jonka vastaanottivat pormestaristo sekä valtuuston puheenjohtaja. Kuntalain 93 §:n mukaan valtuuston asiat valmistelee kunnanhallitus. Kunnanhallitus on antanut ehdotuksensa kokouksessaan 3.11.2025 § 500. Näin ollen adressi ei ole voinut olla valtuuston esityslistan liitteenä kyseisen asiakohdan osalta, koska sitä ei ole ollut mukana kunnanhallituksen käsittelyssä 3.11.2025. Kunnan käytännön mukaan adressien jättäminen on merkitty valtuuston kokouksen Ilmoitus- /muut asiat-kohtaan. Adressi ei ole osa asian valmisteluprosessia tai hallinnollisesti kunnan virallinen valmisteluasiakirja.
Muut valituksessa esitetyt perustelut
Valituksen mukaan valtuuston tekemää päätöstä ei ole noudatettu, kun valtuuston hyväksymässä kaavoitussuunnitelmassa on esitetty, että Puistokylän asemakaava-alueen kokonaisrakennusoikeus olisi 48 850 k-m2. Kyseinen kokonaisrakennusoikeus menee juuri kaavoitussuunnitelmassa asetetulle välille: 20 000-60 000 k-m2, joten sen osalta valtuuston linjausta on noudatettu. Todettakoon edelleen, että kaavoitussuunnitelma on yleisluontoinen ja periaatteellinen asiakirja, jonka pohjalta edelleen valmistelua tehdään sitovien päätösten osalta.
Muiden valituksessa esitettyjen asioiden osalta Tuusulan kunta toteaa lausuntonaan, että ne on huomioita pitkässä ja kattavassa valmistelussa, jonka yhteydessä kunnan jäseniä on kuultu ja erilaisia selvityksiä laadittu.
Yhteenveto
Yhteenvetona kunnanhallitus toteaa kantanaan, että valitus on perusteeton ja tulee kokonaisuudessaan hylätä.
Hallintosäännön 25 §:n kohdan 5 mukaan kunnanhallitus antaa lausunnon tai selityksen valtuuston päätöksestä tehdystä valituksesta, jos kunnanhallitus katsoo, ettei valtuuston päätöstä ole valituksessa esitetyillä perusteilla kumottava.
Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- merkitä tiedoksi saapuneen valituksen liitteineen;
- antaa Helsingin hallinto-oikeudelle pykälän selostusosassa esitetyn lausunnon sekä pykälän liitteinä esitetyt materiaalit.
Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |