RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Esityslista 18.08.2026/Asianro 58
Kasvatus- ja sivistyslautakunnan alaisen toiminnan puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2026
Kasvatus- ja sivistyslautakunta 18.8.2026
575/02.02.02/2025
Valmistelija Hammarberg Anni, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2020) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä. Puolivuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Neljännesvuosikatsauksen laadinnassa on noudatettava kirjanpitolaissa säädettyjä yleisiä tilinpäätösperiaatteita.
Palvelualueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista raportoidaan lautakunnalle neljännesvuosittain tammi-maaliskuulta, tammi-kesäkuulta ja tammi-syyskuulta sekä koko vuodelta tilinpäätöksessä. Lisäksi raportoidaan erikseen talouden ja hr-tietojen toteumista kuukausittain.
Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 12.01.2026 § 18 Kasvatus- ja sivistyslautakunnan alaisten palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat. Olennaiset tapahtumat ja talousarvion toteutumat, vuositavoitteiden seuranta sekä investointien toteutuminen ajalta 1.1.-30.6.2026 ovat liitteenä.
Tammi-kesäkuun ajanjaksolta talouden tasaisen toteutumisen vertailuluku on 50 %.Kasvatus- ja sivistyslautakunnan alaisen sitovan toimintakatteen toteuma oli 46,88 %, 48,4 miljoonaa euroa (v 2025: 51,977 %, 51,8 miljoonaa euroa).
Toiminnan tuottojen toteuma oli 54,0 prosenttia. Avustuksia on saatu arvioitua enemmän. Määrärahojen käyttöaste oli 47,8 prosenttia. Toimintakuluissa ei ole ennustettavissa ylitystä. Talouden arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.
Esittelijä sivistysjohtaja Liimatainen Marianne
Päätösehdotus
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää
- merkitä puolivuosikatsauksen tiedoksi
- ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto hyväksyy kasvatus- ja sivistyslautakunnan alaisen toiminnan osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2026.
Päätös