RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 162
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Yhteiset palvelut, käyttösuunnitelman seuranta ja toimintakertomus vuodelta 2025 | ||
| Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, toiminta- ja tilinpäätöskertomus 2025 |
Yhteiset palveluiden käyttösuunnitelman seuranta ja toimintakertomus vuodelta 2025
Kunnanhallitus 13.04.2026 § 162
624/02.02.02/2025
Valmistelija Hammarberg Anni, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 20.1.2025 yhteisten palveluiden käyttösuunnitelmat vuodelle 2025. Toimialueen toimintakate, 8,40 miljoonaa euroa, toteutui 0,12 miljoonaa euroa muutettua talousarviota heikompana. Toimintatuottot toteutuivat 0,09 miljoonaa euroa muutettua talousarviota pienempinä. Holhoustoimen ja yleisen edunvalvonnan päämiesten siirtojen vuoksi palvelumaksut eivät toteutuneet talousarvion mukaisesti. Lisäksi ympäristökeskuksen yhteistoimintakorvaukset toteutuivat talousarviota pienempinä.
Toimialueen toimintakulut ylittivät muutetun talousarvion 0,03 miljoonaa euroa. Palveluiden ostoissa oli ylitystä talous- ja henkilöstöhallintojärjestelmien, sekä TAHE-kilpailutuksesta johtuvien kulujen vuoksi. Säästöä saavutettiin henkilöstökuluissa henkilöstövaihdosten vuoksi.
Esittelijä pormestari Mellin Janne
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Yhteiset palvelut -toimialueen vuoden 2025 käyttösuunnitelman toteumaseurannan ja toimintakertomuksen.
Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |