Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusulan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 161



 

Yleishallinnon ja johdon tuen käyttösuunnitelman seuranta ja toimintakertomus vuodelta 2025

 

Kunnanhallitus 13.04.2026 § 161  

624/02.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Hammarberg Anni, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 20.1.2025 yhteisten palveluiden käyttösuunnitelmat vuodelle 2025.

 

Yleishallinnon ja johdon tuen toimintakate, 4,28 miljoonaa euroa toteutui lähes talousarvion mukaisesti. Toimintakate toteutui 0,03 miljoonaa euroa talousarviota heikompana. Toimintatuotot, 0,06 miljoonaa euroa,

toteutuivat talousarvion mukaisesti.

 

Toimintamenojen toteuma, 4,38 miljoonaa euroa, ylitti talousarvion 0,03 miljoonalla eurolla. Ylitys johtui suurilta osin henkilöstökuluista.

 

Esittelijä pormestari Mellin Janne

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Yleishallinto ja johdon tuki -toimialueen vuoden 2025 käyttösuunnitelman toteumaseurannan ja toimintakertomuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.