RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 501
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Opetuspäällikön viran haettavaksi julistaminen
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 501
55/01.01.01.00/2025
Valmistelija Kaltakari Maija, Liimatainen Marianne, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Perusopetuksessa on Tuusulassa noin 4 900 oppilasta ja vastaavasti lukiokoulutuksessa noin 800 opiskelijaa. Opetuspäällikkö johtaa sivistyksen toimialueen oppimisen palvelualuetta, joka vastaa perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta Tuusulassa. Opetuspäällikkö toimii rehtoreiden esihenkilönä, minkä lisäksi opetuspäällikön vastuulle kuuluvat oppimisen palvelualueen keskeiset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen tukipalvelut. Opetuspäällikön tehtävät muodostuvat hallintosäännössä säädellyistä palvelualuepäällikön tehtävistä sekä sivistyksen toimintasäännössä opetuspäällikölle määrätyistä tehtävistä.
Opetuspäällikkö on irtisanoutunut ja virka täytetään toistaiseksi voimassaolevana 1.1.2026 tai sopimuksen mukaan. Hallintosäännön toimivaltataulukon 2: Henkilöstöasiat mukaan kunnanhallitus valitsee palvelualuepäällikkönä toimivan opetuspäällikön. Opetuspäällikön viran haettavaksi julistamisesta päättää hallintosäännön mukaan virkaan ottava viranomainen eli tässä tapauksessa kunnanhallitus.
Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Viran kelpoisuusehdot ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, peruskoulun tai lukion opettajan kelpoisuus sekä opetushallinnon tutkinto ja käytännön kokemus esihenkilötyöstä ja opetuksen palvelualueen johtamisesta. Lisäksi virassa edellytetään hyvää perehtyneisyyttä perusopetuksen ja lukiokoulutuksen palveluihin, lainsäädäntöön sekä kykyä johtaa vastuullisesti laajoja kokonaisuuksia.
Virassa menestyminen edellyttää strategista johtamisotetta, kykyä ja näkemyksellisyyttä opetuksen kehittämiseen sekä hyvät neuvottelu-, vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Tehtävän palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehto- ja työehtosopimuksen mukaan. Viran tehtäväkohtainen palkka on 6 551,41 euroa kuukaudessa.
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla.
Valintaprosessissa voidaan käyttää haastatteluryhmän niin linjatessa suorahaku- ja henkilöarviointipalveluihin erikoistuneita asiantuntijaorganisaatioita. Ilmoitus on tarkoitus julkaista kunnan verkkopalvelujen lisäksi työvoimahallinnon, Duunitorin, Rekrytointi.com:n, Kuntarekryn, Joblyn ja LinkedIn-verkkopalveluissa. Lisäksi käytetään kohdennettua rekrytointimarkkinointia.
Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- julistaa opetuspäällikön viran haettavaksi edellä mainituilla kelpoisuus- ja soveltuvuusehdoilla 4.11.2025 alkaen;
- että hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkopalvelujen ja työvoimahallinnon sivujen lisäksi muissa kunnan hyödyntämissä ilmoituskanavissa;
- nimetä haastatteluryhmän opetuspäällikön rekrytointiin;
- että nimetty haastatteluryhmä voi tarvittaessa pidentää viran hakuaikaa;
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
Päätös Kunnanhallitus päätti
- julistaa opetuspäällikön viran haettavaksi edellä mainituilla kelpoisuus- ja soveltuvuusehdoilla 4.11.2025 alkaen;
- että hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkopalvelujen ja työvoimahallinnon sivujen lisäksi muissa kunnan hyödyntämissä ilmoituskanavissa;
- nimetä haastatteluryhmään opetuspäällikön rekrytointiin: sivistysjohtaja Liimataisen, henkilöstöjohtaja Kaltakarin, pormestari Janne Mellinin ja apulaispormestari Arto Lindbergin;
- että nimetty haastatteluryhmä voi tarvittaessa pidentää viran hakuaikaa;
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |