Dynasty tietopalvelu
Tuusulan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
Esityslista 18.08.2026/Asianro 44


Kokousasian teksti

 

Sininauhasäätiön Kellokosken päivätoiminnan vuokratuen myöntäminen vuodelle 2026

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 24.03.2026 § 20 

 

 

 

Valmistelija Luoderanta Annukka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Sininauhasäätiö järjestää STEA:n toiminta-avustuksella Tuusulan Kellokoskella ja Jokelassa matalan kynnyksen päivätoimintaa täysi-ikäisille henkilöille. Jokelassa päivätoimintaa järjestetään kahdesti viikossa Station seurakunnan maksuttomissa tiloissa, Kellokoskella toimintaa on kolmena päivänä viikossa vuokratiloissa.

 

Päivätoiminta tavoittaa haavoittuvassa asemassa olevia asiakkaita, joiden tuen tarve on ensisijaisesti arjenhallinnan, asioinnin ja psykososiaalisen tuen alueella. Toiminta on ennaltaehkäisevää, palvelujärjestelmää täydentävää tukea, jolla on mahdollista vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

 

Vuonna 2025 Tuusulan päivätoiminnassa oli kokonaisuudessaan yhteensä 5 251 kohtaamiskertaa. Aukiolopäiviä Jokelassa ja Kellokoskella oli yhteensä 211, ja asiakkaita per aukiolopäivä oli keskimäärin 25 henkilöä. Erillisiä asiakkaita oli vähintään 182 henkilöä, uusia asiakkaita 46 henkilöä.

 

Kellokosken päivätoiminnan tilavuokra-avustus

 

Sininauhasäätiön Kellokosken päivätoimintaa järjestetään kolmena päivänä viikossa Uudenmaan vammaispalvelusäätiöltä vuokratuissa tiloissa. Sininauhasäätiö on saanut Keusote-kuntayhtymältä avustusta tilavuokraan kevääseen 2022 asti.

 

Tuusulan kunta on tukenut Sininauhasäätiön Kellokosken päivätoimintaa tilavuokran osalta syksyllä 2022 sekä vuosina 2023, 2024 ja 2025 kunnanhallituksen myöntämällä avustuksella. Tilavuokran suuruus on 900 euroa kuukaudessa, 10 800 euroa vuodessa.

 

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa on syksyllä 2024 käyty tuloksettomat neuvottelut tilavuokran jakamisesta kunnan ja hyvinvointialueen kesken. Keusoten näkemyksen mukaan päivätoiminta ei täydennä hyvinvointialueen palvelutarjontaa. Lakisääteinen päiväkeskustoiminta järjestetään Järvenpäässä.

 

Kunnanhallituksen päätöksen 28.4.2025 § 199 mukaisesti Sininauhasäätiön päivätoimintaa ja sen kustannuksia on tarkasteltu vuoden 2025 aikana. Sininauhasäätiön päivätoiminnalle Kellokoskella on pyritty löytämään maksuttomat tilat, mutta toimintaan sopivia tiloja ei ole löydetty. Myöskään vuokratilojen käyttöasteen parantaminen ei ole toistaiseksi onnistunut, sillä tiloihin ei ole löytynyt kiinnostunutta toimijaa ja soveltuvaa toimintaa.

 

Kunnan kestävä talouden suunnittelu edellyttää, että arvioimme aktiivisesti palvelujen järjestämisen kustannuksia ja vaikuttavuutta. Olemme aloittaneet kunnan yhteistyö- ja kumppanuussopimusten sekä erityyppisten kohtaamispaikkojen kokonaisuuden arviointi- ja kehittämistyön. Matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminta on arvokas ja tärkeä osa kunnan ennaltaehkäiseviä toimintoja. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelualueen järjestäytymisen myötä ja strategisen suunnittelutyön osana tulemme edelleen arvioimaan myös kohtaamispaikkatoiminnan järjestämistä ja tiloja.

 

Esittelijä vt. hyvinvointijohtaja Pentinmikko Ada

 

Päätösehdotus Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

- että Sininauhasäätiön päivätoiminnan järjestämistä ja avustamista arvioidaan kunnan yhteistyö- ja kumppanuussopimusten kokonaisuuden tarkastelun yhteydessä

- esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää tukea Sininauhasäätiön päivätoimintaa tilavuokran osalta määräajan 1.1.-30.6.2026, yhteensä 5 400 euroa.

 

Päätös Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

- että Sininauhasäätiön päivätoiminnan järjestämistä ja avustamista arvioidaan kunnan yhteistyö- ja kumppanuussopimusten kokonaisuuden tarkastelun yhteydessä

- esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää tukea Sininauhasäätiön päivätoimintaa tilavuokran osalta määräajan 1.1.-30.6.2026, yhteensä 5400 euroa.

 

 

 

Kunnanhallitus 20.04.2026 § 181 

 

 

 

Valmistelija Luoderanta Annukka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tukea Sininauhasäätiön päivätoimintaa tilavuokran osalta määräajan 1.1.-30.6.2026, yhteensä 5 400 euroa.

 

Käsittely Apulaispormestari Lindberg ilmoitti olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 5 mukaisesti esteellinen (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 Jäsen Lappalainen ilmoittivat olevansa hallintolain 28.1 pykälän kohdan 4 mukaisesti esteellinen (palvelussuhde- ja toimeksiantojäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun jäsen Nyman esitti, jäsen Timosen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 18.41- 18.56.
Kuntakehitysjohtaja Andersson ja hallintojohtaja Röntynen poistuivat kokouksesta tauon alkaessa.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

 

 

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 18.8.2026    

739/02.05.07.00/2026  

 

 

Valmistelija Luoderanta Annukka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Sininauhasäätiö järjestää STEA:n toiminta-avustuksella Tuusulan Kellokoskella ja Jokelassa matalan kynnyksen päivätoimintaa täysi-ikäisille henkilöille. Jokelassa toimintaa toteutetaan kahdesti viikossa maksuttomissa Station-seurakunnan tiloissa ja Kellokoskella kolmena päivänä viikossa Uudenmaan vammaispalvelusäätiöltä vuokratuissa tiloissa. Kellokosken tilojen vuokra on 900 euroa/ kk, yhteensä 10 800 euroa/ vuosi.

 

Sininauhasäätiön päivätoiminta tavoittaa haavoittuvassa asemassa olevia kuntalaisia, joiden tuen tarpeet liittyvät arjenhallintaan, asiointiin ja psykososiaaliseen tukeen. Toiminnan ytimessä ovat osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä yksinäisyyden vähentäminen. Yhteistyötä tehdään muun muassa kunnan asumisneuvonnan, seurakunnan diakoniatyön, AA-ryhmien sekä Marttojen kanssa.

 

Päivätoiminta toteuttaa haittoja vähentävää päihdetyötä tarjoamalla matalan kynnyksen palvelun, joka tavoittaa myös palvelujärjestelmän ulkopuolella olevia henkilöitä. Toiminnan avulla vähennetään päihteiden käytöstä aiheutuvia yksilöllisiä ja sosiaalisia haittoja. Päivätoiminnassa tehdään yhteistyötä Keusoten päihdepalvelujen kanssa tarjoamalla terveysneuvontaa ja ohjausta sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä luovuttamalla asiakkaille tarvittaessa puhtaita käyttövälineitä.

 

Sininauhasäätiön päivätoiminnalla on myös rooli Tuusulan asunnottomuuden ehkäisemisessä. Toiminta tarjoaa turvallisen kohtaamispaikan, jossa asiakkaiden haasteita voidaan tunnistaa varhaisessa vaiheessa ja heitä voidaan ohjata asumiseen, toimeentuloon ja muihin palveluihin liittyvissä kysymyksissä. Yhteisöllinen toiminta vahvistaa arjen rytmiä ja toimintakykyä sekä tukee asumisen edellytyksiä, mikä ehkäisee asumisen katkeamista ja asunnottomuuden pitkittymistä.

 

Vuoden 2024 ja 2025 kävijätilastojen perusteella tarve päivätoiminnalle on kasvanut. Vuonna 2024 käyntikertoja oli 4 763, kun vuonna 2025 niitä kertyi 5 251, eli lisäystä oli noin 10 %. Asiakasmäärä kasvoi samana ajanjaksona 177:stä vähintään 182 henkilöön. Kävijämäärä per aukiolopäivä pysyi molempina vuosina keskimäärin noin 25 asiakkaassa.
 

Sininauhasäätiön Tuusulan päivätoiminnan tulevaisuus
 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 7 §:n nojalla hyvinvointialueella on ensisijainen vastuu asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy hyvinvointialueen muihin lakisääteisiin tehtäviin. Hyvinvointialueen on edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä.

 

Sininauhasäätiö on vuosittain hakenut Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelta järjestöavustusta Kellokosken päivätoiminnan tilavuokraan. Kevään 2026 avustuspäätöksen (KEUHDno-2026-2991) mukaan Keusoten järjestöavustukset on tarkoitettu toimintaan, joka tukee hyvinvointialueen strategisia tavoitteita ja on alueellisesti kattavaa tai useamman kunnan asukkaita hyödyttävää. Koska hakemus kohdentuu vain Tuusulaan ja vuokrakuluihin, avustusta ei myönnetty.

Sininauhasäätiön päivätoiminta Tuusulassa päättyy 31.12.2026, mikäli Kellokosken päivätoiminnan tilatarpeeseen ja vuokrakustannuksiin ei löydetä ratkaisua. Päivätoiminnan päättyminen vähentäisi kunnan ennalta ehkäiseviä matalan kynnyksen palveluja ja siirtäisi tarpeen raskaampiin palveluihin. Yhteisötasolla päivätoiminnan päättyminen lisäisi levottomuutta ja heikentäisi asukkaiden turvallisuuden kokemusta asuinympäristössään. Yksilötasolla toiminnan päättyminen heikentäisi asiakkaiden osallisuutta ja palveluihin kiinnittymistä sekä lisäisi syrjäytymisen ja asunnottomuuden riskiä. Lisäksi päivätoiminnan päättyminen johtaisi todennäköisesti muutosneuvotteluihin Sininauhasäätiön kahden työpaikan osalta.

 

Tuusulan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on kokouksessaan 24.3.2026 § 20 todennut Sininauhasäätiön matalan kynnyksen päivätoiminnan olevan tärkeä osa kunnan ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä.

 

Esitys

 

Sininauhasäätiön Kellokosken päivätoiminnalle myönnetään vuokratuki 10 800 euroa vuodelle 2026. Ratkaisu muun muassa tukee ehkäisevää ja haittoja vähentävää päihdetyötä ilman, että kunta ottaa vastuulleen hyvinvointialueelle kuuluvia tehtäviä.

 

Sininauhasäätiön Kellokosken päivätoiminnalle tulee löytää nykyistä vakaampi pitkän tähtäimen tilaratkaisu osana kunnan kohtaavien palvelujen kehittämistä sekä talouden tasapainottamista. Yhtenä tavoitteena on, että tuleva tilaratkaisu tuottaa synergiaetua asukkaille, yhdistyksille, yhteisöille ja muille kolmannen sektorin toimijoille Kellokosken alueella.

 

Tilatarpeen ratkaisemiseksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelualueella on hahmoteltu useita eri vaihtoehtoja, joiden tarkempi tarkastelu ja vertailu vaatii vielä lisäselvityksiä ja yhteensovittamista. Tavoitteena on, että ratkaisuehdotus voidaan esittää viimeistään alkuvuodesta 2027.

 

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja van Dijken Marjo

 

Päätösehdotus

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

- esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää tukea Sininauhasäätiön päivätoimintaa tilavuokran osalta 1.1.-31.12.2026 yhteensä 10 800 euroa.

 

Päätös