Dynasty tietopalvelu
Tuusulan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
Esityslista 18.08.2026/Asianro 41


Kokousasian teksti

 

Vastauksen antaminen valtuustoaloitteeseen TURVA-tapahtuman järjestäminen (Turvallinen Tuusula, varautuminen ja vapaaehtoistyö)

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 24.03.2026 § 17 

 

 

 

Valmistelija Vähämäki Erkki, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Valtuustoaloitteessa esitettiin nuorten arjen turvallisuutta edistävän turvallisuustapahtuman järjestämistä kutsuntojen yhteydessä. Aloite on sisällöltään erittäin kannatettava ja tukee kunnan tavoitteita nuorten hyvinvoinnin, turvallisuustietoisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi.

Aloite annettiin juuri ennen koronapandemian alkamista, ja sitä seuranneet vuodet estivät laajojen yleisötapahtumien järjestämisen sekä ohjasivat kunnan ja yhteistyöviranomaisten toimintaa kriisinhallintaan ja poikkeusolojen järjestelyihin. Tämän vuoksi turvallisuustapahtumaa ei ole voitu toteuttaa tai edistää aloitteen tarkoittamalla tavalla.

 

Nykytilanne ja HYTE-palvelualueen resurssit

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) palvelualue on aloittanut toimintansa uudella rakenteella, ja palvelualueen muodostaminen on edelleen käynnistysvaiheessa. Tässä vaiheessa HYTE-palvelualueella ei ole käytettävissä sellaisia lisäresursseja tai henkilöstökapasiteettia, jotka mahdollistaisivat laajan, useiden viranomaisten ja järjestöjen yhteistoimintaa edellyttävän turvallisuustapahtuman toteuttamisen.

Aloitteessa kuvatun kaltainen tapahtuma edellyttäisi merkittävää koordinointia, ennakkosuunnittelua, viestintää, turvallisuusjärjestelyjä sekä vastuullista yhteistyön johtamista. Kunnan näkökulmasta kyse on useiden kuukausien valmistelua vaativasta kokonaisuudesta, joka edellyttää:

         selkeästi nimettyä projektiorganisaatiota

         työpanosta useilta toimialoilta

         laajaa kumppanuusverkostoa

         ulkopuolisia viranomais- ja järjestötoimijoita

         sopivien tilojen ja tapahtumarakenteen suunnittelua

 

Nykyisillä resursseilla HYTE-palvelualue ei pysty ottamaan vastuulleen näin laajaa kokonaisuutta.

Jos aloitetta halutaan viedä eteenpäin tulevaisuudessa, hyvänä vaihtoehtoina näemme esimerkiksi seudullisen tapahtuman kuntien yhteistyönä.

 

 

Esittelijä vt. hyvinvointijohtaja Pentinmikko Ada

 

Päätösehdotus Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää           

- merkitä tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen;     

- katsoa valtuutettu Kati Lepojärven ja Tuusulan puolesta valtuustoryhmän 7.10.2019 § 139 esittämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää

- merkitä tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen;

- katsoa valtuutettu Kati Lepojärven ja Tuusulan puolesta valtuustoryhmän 7.10.2019 § 139 esittämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

 

 

Kunnanhallitus 20.04.2026 § 186 

 

 

 

Valmistelija Vähämäki Erkki, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää

- merkitä tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen;

- katsoa valtuutettu Kati Lepojärven ja Tuusulan puolesta valtuustoryhmän 7.10.2019 § 139 esittämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun jäsen Lepojärvi esitti, jäsen Anttalaisen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Hallintojohtaja Röntynen saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 19.04.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

 

 

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 18.8.2026    

416/00.01.04.00/2026  

 

 

Valmistelija Vähämäki Erkki, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Valtuustoaloitteessa esitetty turvallisuustapahtuma tukee kunnan hyvinvoinnin, turvallisuuden ja osallisuuden tavoitteita sekä nuorten turvallisuusosaamisen vahvistamista. Aloitteen tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia, mutta tapahtuman toteuttaminen edellyttää laajaa valmistelua, yhteistyötä useiden toimijoiden kanssa sekä erillistä resurssi- ja kustannusarviointia. Ensisijaisina kohderyhminä voidaan tarkastella perusopetuksen 9.-luokkalaisia ja toisen asteen opiskelijoita.

 

Tapahtuman alustavaksi kokonaiskustannukseksi on arvioitu noin 30 000-40 000 euroa. Kulut syntyvät siitä, että kunnalla ole omaa tapahtumatuottajaa, minkä vuoksi mahdollisessa toteutuksessa olisi todennäköisesti turvauduttava ulkopuoliseen palveluntarjoajaan, mikä kasvattaisi erityisesti suunnittelu-, koordinointi- ja tuotantokustannuksia. Näiden kulujen lisäksi projektiorganisaation ohjausryhmälle tulee resurssoida kunnan toimijoiden työaikaa.

 

Kunta osallistuu tällä hetkellä kutsuntoihin laajasti ja moniammatillisesti Ohjaamon, nuorisotyön ja etsivän nuorisotyön toiminnan kautta. Puolustusvoimilta saadun tiedon mukaan Puolustusvoimien koulutuskeskuksen tilat ovat remontin vuoksi poissa käytöstä vuoteen 2030  saakka. Mahdollisen laajan turvallisuusaiheisen tapahtuman järjestäminen edellyttäisi siten kunnan omien tilojen tai muiden soveltuvien tapahtumapaikkojen hyödyntämistä.

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelualue on selvittänyt vastaavien turvallisuustapahtumien järjestämistä Keski-Uudenmaan alueella. Selvityksen perusteella lähikunnat tai Keski-Uudenmaan pelastuslaitos eivät tällä hetkellä ole toteuttamassa vastaavaa tapahtumakonseptia. Kunnan perusopetus vastaa turvallisuusteemojen käsittelystä osana opetusta ja muuta kasvatustyötä eri ikäryhmille kohdennetuin sisällöin. Tarvittaessa opetuksen tukena voidaan hyödyntää valtakunnallisia turvallisuuskoulutusmateriaaleja sekä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tarjoamaa asiantuntijaosaamista ja koulutuksia. Pelastuslaitoksen turvallisuussisältöjä on mahdollista kohdentaa esimerkiksi esiopetukseen sekä 4. ja 8. vuosiluokkien oppilaille. Lisäksi 9. vuosiluokan oppilaille tarjotaan sisältöjä muun muassa liikenneturvallisuudesta ja fyysisen koskemattomuuden turvaamisesta.

Valtakunnallista ohjeistusta tyttöjen osallistumisesta kutsuntatilaisuuksiin odotetaan valmistuvaksi lähiaikoina, mikä voi osaltaan vaikuttaa tulevien toimintamallien arviointiin.

 

Edellä kuvattujen selvitysten, nykyisten toimintamallien ja käytettävissä olevien resurssien perusteella hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelualue ei tällä hetkellä pidä tarkoituksenmukaisena erillisen, laajamittaisen turvallisuustapahtuman käynnistämistä peruskoulunsa päättäville nuorille tai kutsuntaikäisille. Turvallisuuteen liittyviä sisältöjä toteutetaan kuitenkin nykyisellään useiden toimijoiden yhteistyönä osana kunnan palveluita ja kasvatustyötä.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja van Dijken Marjo

 

Päätösehdotus

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

 

valtuusto päättää           

 

- merkitä tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen;     

 

- katsoa valtuutettu Kati Lepojärven ja Tuusulan puolesta valtuustoryhmän

7.10.2019 § 139 esittämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös