Dynasty tietopalvelu
Tuusulan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.10.2026/Pykälä 86


Kokousasian teksti

 

Toimielimen alaisten viranhaltijoiden päätösten valvonta

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta 20.10.2026 § 86  

   

 

 

Asiaselostus 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Hallintosäännön 34 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

 

Kuntalain 92 §:n 4 momentin mukaan asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Hallintosäännön 36 §:n mukaan lautakunnan tai johtokunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tai johtokunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta tai johtokunta on ilmoittanut, ettei se käytä ottooikeuttaan.

 

Viranhaltijapäätökset

Sivistysjohtajan päätökset

1.10.2026 § 93 Koulujen lukuvuosisuunnitelmien 2026–2027 hyväksyminen

 

Opetuspäällikön päätökset

23.9.2026 § 86 Perusopetuksen urheiluvalmennuksen seuratukipalkkiot lv 2026-2027

 

25.9.2026 § 85 Tutkimuslupa, Kohtaamisen merkitys oppilaan osallisuuden kokemuksessa – toimintamalli koulun henkilökunnalle

 

17.9.2026 § 84 Hankinta, Osallistavan budjetoinnin projekti, tubettajakiertue

 

17.9.2026 § 83 Tutkimuslupa, Matematiikan opintopolut

 

Rehtorien päätökset

 

13.10.2026 §1 Päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkaan valinta ajalle 19.10.2026 - 30.6.2027, Ruotsinkylän koulu

 

Esittelijä sivistysjohtaja Liimatainen Marianne

 

Päätösehdotus

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

- merkitä viranhaltijapäätökset tiedokseen
- ettei ottokelpoisia viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 92 §:n nojalla toimielimen käsiteltäväksi.

  

 

 

Päätös

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti

- merkitä viranhaltijapäätökset tiedokseen
- ettei ottokelpoisia viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 92 §:n nojalla toimielimen käsiteltäväksi.