Dynasty tietopalvelu
Tuusulan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Esityslista 13.08.2026/Asianro 27



Kokousasian teksti

 

Arviointikertomus 2025, Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan vastineen antaminen

 

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 13.8.2026    

780/00.01.02/2025  

 

 

Perustelut

Tuusulan kunnanvaltuusto on § 47, 08.06.2026 päättänyt pyytää tarkastuslautakunnan laatimassa vuoden 2025 arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista ja suosituksista toimialueiden ja hallituksen selvitykset. Selvitykset tulee valtuuston päätöksen mukaan toimittaa niin, että ne voidaan käsitellä lokakuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Lisäksi selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle. 

 

Esittelijä liikelaitoksen johtaja Sahlakari Jukka

 

Päätösehdotus 

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää

- antaa tarkastuslautakunnalle, kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteen mukaisen selvityksen tarkastuslautakunnan antamaan vuoden 2025 arvioitikertomukseen.

 

Päätös