Dynasty tietopalvelu
Tuusulan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.10.2026/Pykälä 96


Kokousasian teksti

 

Osallistuminen Väyläviraston Radanpidon suunnittelupalvelut -yhteishankintaan

 

Tekninen lautakunta 20.10.2026 § 96  

2241/02.08.00.00/2026  

 

 

Valmistelija Juhola Petri, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
 

Väylävirasto kilpailuttaa Radanpidon suunnittelupalveluiden puitejärjestelyn ja dynaamisen hankintajärjestelmän, ja Tuusulan kunnalta on tiedusteltu, haluaako kunta osallistua yhteishankintaan Väyläviraston rinnalla. Yhteishankintaan osallistuminen ei sido kuntaa mihinkään, mutta se mahdollistaa puitejärjestelyn ja dynaamisen hankintajärjestelmän hyödyntämistä niiden voimassaoloaikana Väyläviraston ja Tuusulan kunnan yhteisrahoitteisissa hankkeissa. Yhteisrahoitteisista hankkeista tehdään aina erilliset toteuttamissopimukset.

 

Hankinnan sisältönä on radanpitoon liittyviä eri suunnitteluvaiheiden suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviä. Tarkoituksena on perustaa kolme (3) itsenäistä puitejärjestelyä ja dynaaminen hankintajärjestelmä.

 

Puitejärjestelyt ovat

 

- Radanpidon suunnittelun selvitysten ja arviointien asiantuntijatehtävät

- sisältää esiselvitys- ja hankearvioititehtävät

 

- Radanpidon suunnittelu- ja asiantuntijatehtävät

- sisältää yleis-, rata- ja rakentamissuunnittelun asiantuntijatehtävät

 

- Radanpidon turvalaite-, sähkörata- ja vahvavirtasuunnittelun asiantuntijatehtävät

 

Dynaamisella hankintajärjestelmällä Väylävirasto hankkii radanpidon suunnittelupalveluita, jotka sisältävät puitejärjestelyjen ” Radanpidon suunnittelu- ja asiantuntijatehtävät” ja ” Radanpidon turvalaite-, sähkörata- ja vahvavirtasuunnittelun asiantuntijatehtävät” tehtäviä.

 

Alustava aikataulu puitesopimusten ja dynaamisen hankintajärjestelmän voimaantulolle on kevät 2027. Puitesopimukset ovat voimassa määräaikaisesti kolme (3) vuotta sekä kaksi (2) yhden (1) vuoden mittaista optiovuotta. Dynaamisen hankintajärjestelmän kesto on kahdeksan (8) vuotta.

 

Hankintalaki edellyttää, että jotta yhteishankinta olisi mahdollista, yhteishankinnassa mukana olevat hankintayksiköt on mainittava nimeltä jo hankintailmoituksessa. Puitejärjestelyyn ei voi liittyä enää myöhemmin.

 

Mahdolliset radanpidon yhteisrahoitteiset hankkeet Tuusulassa sijoittunevat Helsinki-Riihimäki -radan varteen, jonka välityskykyä kehitetään parhaillaan rakentamalla radalle lisäraiteet. Potentiaalisena kohteena voi olla Jokelan asemanseudun kehittämiseen liittyvät hankkeet.

 

Esittelijä yhdyskuntatekniikan päällikkö Juhola Petri
 

 

Päätösehdotus 

Tekninen lautakunta päättää, että

- Tuusulan kunta osallistuu Radanpidon suunnittelupalveluiden puitejärjestelyn ja dynaamisen hankintajärjestelmän yhteishankintaan Väyläviraston rinnalla;

- valtuuttaa kuntakehitysjohtajan allekirjoittamaan valtakirjan, jossa valtuutetaan Väylävirasto kilpailuttamaan Radanpidon suunnittelupalveluiden puitejärjestelyt ja dynaamisen hankintajärjestelmän (DHJ), tekemään hankintapäätöksen ja allekirjoittamaan puitesopimukset Tuusulan kunnan puolesta;

- valtuutuksella Tuusulan kunta ei sitoudu toimeksiantojen tilaamiseen, vaan niistä päätetään aina hankekohtaisesti erikseen.

Lisäksi tekninen lautakunta päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi.

 

 

Päätös 

Tekninen lautakunta päätti, että

- Tuusulan kunta osallistuu Radanpidon suunnittelupalveluiden puitejärjestelyn ja dynaamisen hankintajärjestelmän yhteishankintaan Väyläviraston rinnalla;

- valtuuttaa kuntakehitysjohtajan allekirjoittamaan valtakirjan, jossa valtuutetaan Väylävirasto kilpailuttamaan Radanpidon suunnittelupalveluiden puitejärjestelyt ja dynaamisen hankintajärjestelmän (DHJ), tekemään hankintapäätöksen ja allekirjoittamaan puitesopimukset Tuusulan kunnan puolesta;

- valtuutuksella Tuusulan kunta ei sitoudu toimeksiantojen tilaamiseen, vaan niistä päätetään aina hankekohtaisesti erikseen.

Lisäksi tekninen lautakunta päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi.