Kuulutus 2026/141
PÄÄTÖSKUULUTUS
1660/11.01.00/2021
12.6.2026 1(3)
Tero Elopelto, ympäristölupa jätteen käsittelylle, hyödyntämiselle ja loppusijoittamiselle, sekä päätös jätteeksi luokittelun päättymisestä (EEJ), ja aloituslupa, maankaatopaikka, Nurmijärvi
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on 9.6.2026 § 75 tekemällään päätöksellä eräin ehdoin myöntänyt Tero Elopellolle ympäristönsuojelulain (527/2014) 29 §:n mukaisen ympäristöluvan olennaisen muuttamisen maankaatopaikalle. Päätös koskee ylijäämämaan käsittelyä ja loppusijoittamista, betonilouheen hyödyntämistä sekä käsitellyn maa-aineksen jätteeksi luokittelun päättymistä. Toiminta sijoittuu Nurmijärven kunnassa kiinteistölle 543-410-2-97, osoitteeseen Hämeenlinnantie, 01940 Palojoki.
Päätös sisältää ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaisen luvan aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.
Kyseinen ympäristölupapäätös 9.6.2026 § 75 korvaa lainvoimaiseksi tultuaan toiminnan aikaisemman ympäristöluvan 20.9.2022 § 88.
Kuulutus päätöksestä on julkaistu 16.6.2026 viranomaisen verkkosivuilla. Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta eli 23.6.2026. Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusaika on 30 vuorokautta ja se päättyy 23.7.2026.
Valitusoikeus on hakijan lisäksi: sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosaisella); rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella sekä Lupa- ja valvontavirastolla kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä sekä asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella.
Kuulutus ja lupapäätös pidetään nähtävillä 16.6.2026 - 23.7.2026 välisen ajan Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen verkkosivuilla osoitteessa www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi. Lisäksi kuulutus on nähtävillä Nurmijärven kunnan verkkosivuilla kuulutusajan.
Päätös ja siihen liittyvä valitusosoitus on noudettavissa nähtävilläoloaikana Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta (Hyrylänkatu 8 C, 04300 Tuusula).
Lisätiedot ympäristötarkastaja Antti Pösö, p. 040 314 4875 (16.6.-10.7.2026)
neuvova ympäristötarkastaja p. 040 314 4762 (13.7.-23.7.2026)
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta
Liite 1: Sijaintikartat (ei mittakaavassa). Maankaatopaikan viitteellinen sijainti merkitty ylemmässä kartassa vihreällä viivalla ja alemmassa sinisellä merkillä.
Postiosoite: Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, PL 60, 04301 Tuusula
Käyntiosoite: Hyrylänkatu 8 C, Tuusula; Puhelin: 09 87181
Sähköposti: ymparistokeskus@tuusula.fi; www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi
Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Tuusula