Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusulan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 08.06.2026/Asianro 48


 

ET-alueiden hinnoittelun delegointi

 

Kunnanhallitus 25.05.2026 § 236 

 

 

 

Valmistelija Palkki Tuija, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Hallintosäännön mukaisesti asemakaavan mukaisten tonttien hinnoittelusta päättää kunnanvaltuusto. Kuntalain 130 §:n mukaan kunnan luovuttaessa tai antaessa vuokralle vähintään kymmeneksi vuodeksi omistamansa kiinteistön ilman tarjouskilpailua, puolueettoman arvioijan on arvioitava kiinteistön markkina-arvo tai markkinaperusteinen vuokrataso.

 

Voimassa oleva tontin luovutus delegointi hallintosäännössä

 

Valtuuston 10.11.2025 § 197 hyväksymän hallintosäännön mukaan toimivalta tontin tai asemakaavaan soveltuvan rakennuspaikan luovuttamisesta valtuuston hyväksymin hinnoin ja ehdoin on 200 000 euroa saakka maankäyttöpäälliköllä ja yli 200 000 euroa kuntakehitysjohtajalla.

 

Tarve uudelle ET-alueiden hinnoittelun delegointipäätökselle

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu on siirtynyt kuntien vastuulta hyvinvointialueille. Tähän saakka yhdyskuntahuoltoa palvelevan ET-alueen tontit, joihin sijoittuu pääasiassa pelastustoimen toimintaa, ovat olleet kunnan omistuksessa mutta hyvinvointialueiden muodostamisen vuoksi on tullut lisääntynyt tarve myydä tai vuokrata kyseisiä tontteja.

 

Esitetään että pelastustoimen käytössä olevien yhdyskuntahuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueiden hinnoittelu delegoidaan maankäyttöpäällikölle ja kuntakehitysjohtajalle toimivaltansa rajojen mukaisesti.

 

Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää valtuuttaa maankäyttöpäällikön ja kuntakehitysjohtajan toimivaltansa rajojen mukaisesti luovuttamaan pelastustoimen käytössä olevat ET yhdyskuntahuoltoa palvelevien rakennusten tontit ulkopuolisen hinta-arvioitsijan määrittämällä markkinahinnalla.

 

Käsittely Jäsen Nyman ehdotti asian jättämistä pöydälle siten, että asia otetaan valtuuston esityslistalle 8.6.2026 ja päätösehdotusta täydennetään kunnnahallituksen kokouksessa 1.6.2026. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti

- jättää asian pöydälle;

- ottaa asian valtuuston 8.6.2026 pidettävän kokouksen esityslistalle ja täydentää valtuustolle annettavaa päätösehdotusta 1.6.2026 pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa.

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 01.06.2026 § 255
1264/10.00.00/2026


Valmistelija  Palkki Tuija, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

Esittelijä  kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää valtuuttaa maankäyttöpäällikön ja kuntakehitysjohtajan toimivaltansa rajojen mukaisesti luovuttamaan pelastustoimen käytössä olevat ET yhdyskuntahuoltoa palvelevien rakennusten tontit ulkopuolisen hinta-arvioitsijan määrittämällä markkinahinnalla.

Lisäksi kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.


Päätös                         Kunnnahallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.  

 

 

 

 

Valtuusto 08.06.2026     

1264/10.00.00/2026  

 

 

 

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää valtuuttaa maankäyttöpäällikön ja kuntakehitysjohtajan toimivaltansa rajojen mukaisesti luovuttamaan pelastustoimen käytössä olevat ET yhdyskuntahuoltoa palvelevien rakennusten tontit ulkopuolisen hinta-arvioitsijan määrittämällä markkinahinnalla.

 

Päätös