RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Esityslista 08.06.2026/Asianro 55
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenen täydennysvaali toimikaudelle 2025–2029
Kunnanhallitus 25.05.2026 § 241
Valmistelija Röntynen Antti-Pekka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Valtuusto on kokouksessaan 2.6.2025 § 104 suorittanut kasvatus- ja sivistyslautakunnan vaalin ja valinnut kasvatus- ja sivistyslautakunnan.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsen Heimo Tiihonen on ilmoittanut 13.5.2026 päivätyllä sähköpostilla muuttavansa pois Tuusulan kunnasta 31.5.2026 alkaen. Näin ollen Tiihonen menettää vaalikelpoisuutensa kyseisestä päivämäärästä alkaen. Tiihonen on toiminut jäsen Mila Lehtosen henkilökohtaisena varajäsenenä. Näin ollen kasvatus- ja sivistyslautakunnan täydennysvaali on suoritettava.
Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää
- todeta Heimo Tiihosen menettäneen vaalikelpoisuutensa kunnasta poismuuton vuoksi;
- valita varajäsenen Tiihosen tilalle kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 9.6.2026 alkaen.
Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.
Valtuusto 08.06.2026
1272/00.00.01/2026
Päätösehdotus Valtuusto päättää
- todeta Heimo Tiihosen menettäneen vaalikelpoisuutensa kunnasta poismuuton vuoksi;
- valita varajäsenen Tiihosen tilalle kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 9.6.2026 alkaen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |