Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusulan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntakehityslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2026/Pykälä 33


 

Lähetekeskustelu Tuusulan kunnan lausunnosta VISIO-maakuntakaavaluonnokseen

 

Kuntakehityslautakunta 15.04.2026 § 33  

671/00.04.01/2026  

 

 

Valmistelija Lindström Henna, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Perustelut

 

Uudenmaan liitto pyytää Tuusulan kunnan lausuntoa VISIO-vaihemaakuntakaavan luonnoksesta. Luonnosaineisto on nähtävillä 8.5.2026 saakka ja kaavasta järjestetään asukastilaisuus Tuusulassa torstaina 16.4.2026. Kunnan lausunto viimeistellään asukastilaisuuden jälkeen ja viedään kunnanhallituksen käsiteltäväksi 27.4.2026.

Kaavatyön aineistot löytyvät sivuilta VISIO-kaava - Uudenmaan liitto. 

 

Kaavan nimi on VISIO – Innovatiivinen vihreä siirtymä, Uudenmaan 5. vaihemaakuntakaava ja se laaditaan koko Uudenmaan alueelle. VISIO-kaava täydentää ja päivittää voimassa olevaa kaavakokonaisuutta vihreän ja puhtaan siirtymän teemojen sekä maanpuolustuksen osalta. Vuoteen 2050 tähtäävä kaava laaditaan koko maakunnan alueelle. Kaavassa käsiteltävät teemat ovat:  

 

  • Energia 
  • Teollinen tuotanto, kiertotalous ja maa-aineshuolto 
  • Luonto ja hiilensidonta 
  • Logistiikka ja pitkän matkan henkilöliikenne 
  • Vesihuolto ja vesivarat 
  • Maanpuolustus 

 

Lisäksi läpileikkaavasti huomioidaan ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen, turvallisuus, resilienssi ja huoltovarmuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus sekä innovatiivinen vihreä siirtymä.  

 

VISIO-kaavan tavoitteena on edistää Uudenmaan vihreää siirtymää ympäristön reunaehdot huomioiden. Kaavan kolme päätavoitetta ovat:  

 

  1. Ilmastonmuutokseen vastaaminen ja luonnon monimuotoisuuden lisääminen 
  1. Kestävän ja innovatiivisen kilpailukyvyn vahvistaminen 
  1. Toimintavarmuuden ja turvallisuuden edistäminen 

 

Vaihemaakuntakaavan laadinta käynnistyi osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläololla keväällä 2025. Kaavaluonnos on parhaillaan nähtävillä ja kaavan ehdotusvaihe ajoittuu vuosiin 2026–2027. Tavoitteena on viedä kaava maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi vuonna 2027. 

 

Lautakunnan kokouksessa esitellään kaavaluonnos ja käydään lähetekeskustelu Tuusulan kunnan lausunnon sisällöstä.

 

Esittelijä kaavoituspäällikkö Olkkola Anne

 

Päätösehdotus Kirjataan lähetekeskustelu tiedoksi.

 

 

Käsittely Varapuheenjohtaja Sakari Mäkinen saapui asian käsittelyn aikana ja oli näin paikalla asian päätöksenteossa.

 

 

Päätös Kuntakehityslautakunta päätti kirjata lähetekeskustelun tiedoksi.