Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusulan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 46



 

Kunnallistekniikan rakentamisen työohjelmaa koskevan oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättäminen

 

Tekninen lautakunta 14.04.2026 § 46  

146/00.01.02/2026  

 

 

Valmistelija Röntynen Antti-Pekka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 10.2.2026 § 19 hyväksynyt kunnallistekniikan rakentamisohjelman vuodelle 2026.

 

Asiassa on toimitettu kuntaan oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta, kun päätös, johon oikaisua haetaan, koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa. Kun oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta, oikaisuvaatimusta ei ryhdytä sisällöllisesti käsittelemään eikä oikaisuvaatimuksen perusteisiin oteta kantaa.  Päätös, jolla oikaisuvaatimus on jätetty tutkimatta, tulee perustella.

 

Kyseinen ohjelma on toimintaa ohjaava valmisteludokumentti, joka ei muodosta asian lopullista ratkaisua. Näin ollen kunnallistekniikan rakentamisohjelma on kuntalain 136 §:n mukaisesti valmistelua koskeva asia, eikä siihen näin ollen voi vaatia oikaisua. Kunnallistekniikan rakentamisen työohjelma on suunnitelma ja periaatteellinen dokumentti ja sen vuoksi se koskee kuntalain 136 §:n mukaisesti ainoastaan valmistelua ja täytäntöönpanoa. Näin ollen tekninen lautakunta on päättänyt rakentamisohjelmasta yleisellä tasolla ja sen sisältämistä kohteista, mutta yksittäiset kohteet ja niiden rakennuttaminen tuodaan vielä erikseen päätettäväksi toimivaltaiselle viranomaiselle, esimerkiksi rakennuttamispäätösten tai erillisen hankinnan muodossa. Lisäksi rakentamisohjelman hyväksymisellä ei sitouduta ohjelmassa olevien hankkeiden toteutukseen, vaan enemmänkin kyse on tiettyihin hankkeisiin ryhtymisen selvittämisestä. Oikeuskirjallisuudessa näitä asioita on pidetty keskeisesti kuntalain 136 §:n mukaisina valmistelua koskevina asioina.

 

Tutkimatta jättämispäätökseen liitetään kunnallisvalitusosoitus, koska on kysymys kunnan viranomaisen lopullisesta kannanotosta, ei valmistelusta tai täytäntöönpanosta. Valittaja saa tässä tilanteessa hallinto-oikeuden tutkittavaksi vain sen, onko kunnan viranomaisella ollut lailliset perusteet jättää oikaisuvaatimus tutkimatta. Jos valitus hyväksytään, asia palautuu oikaisuvaatimusviranomaiselle, jonka tulee tällöin ottaa oikaisuvaatimus käsiteltäväksi.

 

Esittelijä yhdyskuntatekniikan päällikkö Juhola Petri

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

- merkitä tiedoksi saapuneen oikaisuvaatimuksen;

- jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta, sillä päätös, jota on vaadittu oikaistavaksi koskee kuntalain 136 §:n mukaisesti vain valmistelua.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti

- merkitä tiedoksi saapuneen oikaisuvaatimuksen;

- jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta, sillä päätös, jota on vaadittu oikaistavaksi koskee kuntalain 136 §:n mukaisesti vain valmistelua.