RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 154
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunniamerkkiehdotusten tekeminen vuodelle 2026
Kunnanhallitus 13.04.2026 § 154
204/00.04.03/2026
Valmistelija Röntynen Antti-Pekka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Etelä-Suomen lupa- ja valvontavirasto on pyytänyt kunnilta itsenäisyyspäivänä myönnettäviä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä koskevat valtiovarainministeriön toimialan esitykset viimeistään 24.4.2026.
Ehdotusten perustelut
Ritarikuntien sääntöjen mukaisesti ehdotusten kunniamerkin saajista on pohjauduttava merkittäviin henkilökohtaisiin ansioihin. Ansiot täytyy ehdotuksissa perustella hyvin. Kunniamerkin saamisen lähtökohtana ovat keskitason suorituksen yläpuolella olevat ansiot, jotka on osoitettu ammattialalla tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.
Esimerkiksi kunnalliselle luottamushenkilölle kunniamerkin antamisen edellytys on pitkäaikainen ja ansiokas toiminta kunnallishallinnossa. Jos kunnalliselle luottamushenkilölle ehdotetaan kunniamerkkiä, tulee samalla ilmoittaa hänen päätoimensa ja koulutuksensa sekä luottamustoimen hoitamisen ulkopuoliset ansiot.
Jos henkilölle on jo aiemmin myönnetty kunniamerkki tai arvonimi, hänelle voidaan myöntää ylempi kunniamerkki vasta kun myöntämisten välillä on seitsemän vuotta. Ehdotuksessa on tärkeää korostaa ehdokkaan edellisen kunniamerkin jälkeen kertyneitä ansioita.
Aiemmat hakemukset
Vuonna 2025 kunniamerkkiä haettiin viidelle luottamushenkilönä toimineelle, mutta kunniamerkkejä ei esitysten perusteella myönnetty.
Vastaavasti vuonna 2024 kunniamerkkiä haettiin kahdeksalle luottamushenkilönä toimineelle, joista kahdelle myönnettiin kunniamerkki. Edelleen vuonna 2023 haettiin kunniamerkkiä viidelle luottamushenkilönä toimineelle, joista yhdelle myönnettiin kunniamerkki. Oheismateriaalina (ei julkaista yleisessä tietoverkossa) listaus aiempien vuosien anotuista ja myönnetyistä ritarikuntien kunniamerkeistä.
Valtuustoryhmiltä on pyydetty esityksiä keskiviikkoon 8.4.2026 klo 12.00 mennessä ja saapuneet ehdotukset on koottu liitteeseen.
Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- hakea vuoden 2026 kunniamerkkejä liitteenä esitetyn mukaisesti.
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
Käsittely Käsittelyn aikana puheenjohtaja ehdotti, että kunniamerkkiliitettä täydennetään lisäämällä kunniamerkkiesitykset seuraaville henkilöille: Ilmari Sjöblom, Kari Friman, Kim Kiuru, Outi Huusko ja Matti Alanko.
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Muutokset huomioitu pöytäkirjan liitteessä.
Päätös Kunnanhallitus päätti
- hakea vuoden 2026 kunniamerkkejä liitteenä esitetyn mukaisesti
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |