Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusulan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 171



 

Toimielimen alaisten viranhaltijoiden päätösten valvonta

 

Kunnanhallitus 13.04.2026 § 171  

 

 

 

Asiaselostus Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 Hallintosäännön 32 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallituksen ja pormestarin lisäksi kansliapäällikkö.

 

 Kuntalain 92 §:n 4 momentin mukaan asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

  1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
  3. kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

 Hallintosäännön 36 §:n mukaan kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. 

 

 Kunnanhallitus on kokouksessaan 23.10.2017 § 467 päättänyt keventää kunnanhallituksen otto-oikeutta. Kunnanhallitus on päättänyt, että sille ei tarvitse toimittaa tiedoksi päätöksiä, jotka on tehty

 

  • hallintosäännön talousasiat-taulukossa viranhaltijoille delegoidun päätösvallan nojalla lukuun ottamatta seuraavia päätöksiä:
    • yli 60 000 euron tavara- tai palveluhankinta
    • osakkeiden ja osuuksien hankkiminen
  • hallintosäännön henkilöstöasiat-taulukossa viranhaltijoille delegoidun päätösvallan nojalla lukuun ottamatta seuraavia päätöksiä:
    • nimikkeen muuttaminen
    • paikallisesti ratkaistavien järjestelyvarojen käyttö
    • sivutoimiluvan myöntäminen
  • kun päätös koskee toimialuejohtajaa tai tulosaluepäällikköä:
    • virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen
    • henkilöstövalinta
    • viran siirtäminen organisaatiossa tai viranhaltijan siirtäminen toiseen virkaan
    • virantoimituksesta pidättäminen
    • palvelussuhteen irtisanominen tai purkaminen
    • harkinnanvarainen virka/työvapaa
  • kun päätös koskee toimialajohtajaa tai tulosaluepäällikköä:
    • poikkeavat työajat ja niihin liittyvät työjärjestelyt
    • työvuorojärjestelmä ja luettelot, määrääminen lisä-, yli-, ilta-, yö-, lauantai- tai sunnuntaityöhön ja sen korvaaminen
    • avoimen viran hoitajan määrääminen
    • varoituksen antaminen viranhaltijalle.


Kansliapäällikkö
Hankintapäätös 18.3.2026 §5
Tulostuslaitteet palveluineen 2025, toimittajan valinta

Avustuspäätös 19.3.2026 §9
Avustuksen myöntäminen, Kerta-avustus, Nuorten purjehtijoiden MM-kisat 2026 Tuusulanjärvellä

Avustuspäätös 19.3.2026 §10
Avustuksen myöntäminen, Kerta-avustus, Tuusulanjärven Maraton tapahtuma 2026

Avustuspäätös 25.3.2026 §11
Avustuksen myöntäminen veteraanitunnuksen omaavien veteraanien tukemiseksi

Hankintapäätös 27.3.2026 §12
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan rekrytoinnin tuen hankinta

Henkilöstöpäätös 27.3.2026 §13
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan avoimen viran hoito rekrytoinnin ajan

Talousjohtaja
Rahoitus- tai maksuliikennepäätös 31.3.2026 §11
Kassalainan nostaminen

Rahoitus- tai maksuliikennepäätös 31.3.2026 §12
Kassalainan nostaminen

Rahoitus- tai maksuliikennepäätös 31.3.2026 §13
Kassalainan nostaminen

Rahoitus- tai maksuliikennepäätös 31.3.2026 §14
Kassalainan nostaminen

Hankintapäätös 31.3.2026 15/2026

 

Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että se ei ota käsiteltäväkseen edellä mainittuja ottokelpoisia viranhaltijoiden päätöksiä. 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.