Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusulan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 33


 

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen ja pöytäkirjan tarkastajien valinta

 

Valtuusto 11.05.2026 § 33  

    

 

 

Asiaselostus Hallintosäännön 83 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin päätä. Kunnanhallituksen ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos asian on valmistellut tarkastuslautakunta tai tilapäinen valiokunta, tarkastuslautakunnan tai tilapäisen valiokunnan ehdotus on pohjaehdotus.

 

Jos kunnanhallitus, tarkastuslautakunta tai tilapäinen valiokunta on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin valtuusto on tehnyt päätöksen asiasta, muutettu ehdotus on pohjaehdotus. Jos ehdotus on peruutettu ennen kuin valtuusto on tehnyt päätöksen asiassa, asia on poistettava esityslistalta.

 

Hallintosäännön 92 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

 

-         hyväksyä kokouksen työjärjestyksen;

-         valita pöytäkirjantarkastajiksi valtuutetut Nuutinen Annina ja Nyman Ari.

 

Käsittely Asian käsittelyn jälkeen valtuusto muisti kukkasin valtuutettu Sari Nevalaista merkkipäivän johdosta.              

 

Päätös Valtuusto päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.