Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusulan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 40


 

Vastauksen antaminen liputussääntöjen tarkentamista koskevaan valtuustoaloitteeseen

 

Kunnanhallitus 26.01.2026 § 40  

2442/00.01.04.00/2024  

 

 

Valmistelija Röntynen Antti-Pekka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Valtuutetut Janne Hermunen ja Ari Loponen ovat jättäneet valtuuston kokouksessa 9.12.2024 § 142 valtuustoaloitteen liputussääntöjen tarkentamisesta Tuusulassa. Aloitteessa valtuutetut ovat esittäneet, että Tuusulassa sallittaisiin julkisissa rakennuksissa liputtaminen ainoastaan Suomen virallisella lipulla, sekä perustelluissa tilanteissa EU:n, Naton, saamelaisten, romanien, tai muiden valtioiden virallisilla lipuilla. Aloitteessa on todettu myös, että Pride-liputus näyttäytyy omituisena poikkeamana muista liputuskäytännöistä.

 

Aiempi päätöksenteko

 

Valtuusto on kokouksessaan 28.6.2021 § 85 merkinnyt pride-viikon huomioimista koskevan valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi. Toimenpiteenä on tuolloin valtuustoaloitteen pohjalta aloitettu Pride-liputus osana Keski-Uudenmaan yhteistä Pride-tapahtumaa.

 

Strategian toteuttaminen

 

Kuntastrategiassa määritetyn yhteisvoimalla-arvon mukaan yhteisö on voimavaramme - rakennamme yhdessä yhteisöllistä ja arvostavaa Tuusulaa, missä jokainen voi osallistua. 

 

Tuottavuus- ja talousnäkökulmat

 

Kustannusvaikutuksia liputtamisella toki on. Vuoden 2021 valtuustoaloitteen käsittelyn yhteydessä on arvioitu, että sateenkaariliputuksen toteuttamisen kokonaiskustannus olisi noin 2 500 euroa ja kulut on voitu kattaa tilapalveluiden käyttötaloudesta. Sateenkaariliput on kyseisen päätöksen perusteella hankittu ja sen vuoksi suurimmat kustannukset ovat jo päätöksen pohjalta toteutuneet. Kunnalla on yhteensä 18 sateenkaarilippua, joita Pride-tapahtuman yhteydessä käytetään vuosittain.

 

Asiaan liittyvä oikeuskäytäntö

 

Itä-Suomen hallinto-oikeus on antanut 6.11.2025 ratkaisun Pride-tapahtuman aikaisesta liputuksesta tehtyyn valitukseen. Hallinto-oikeus katsoi samoin kuten yhdenvertaisuusvaltuutettu oli hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa katsonut, ettei asiassa ollut kysymys millekään yksittäiselle järjestölle tai muullekaan yksittäiselle toimijalle myönnetystä erioikeudesta, vaan siitä, että kaupunki oli päättänyt liputtamalla osoittaa tukeaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämiselle vuosittain pidettävän Pride-tapahtuman yhteydessä. Hallinto-oikeus katsoi, että kaupunginhallituksen päättämässä liputuskäytännössä oli kysymys ennen kaikkea yhdenvertaisuuslain mukaisesta yhdenvertaisuuden edistämistoimenpiteestä, joihin viranomaisella on yhdenvertaisuuslaissa säädetty velvollisuus. Tällaisista toimista päättäminen kuului yksinomaan kaupungin harkintavaltaan. Kaupungin tekemän päätöksen, jolla se oli liputtamalla päättänyt osoittaa tukeaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämiseksi, ei voitu katsoa asettavan ketään muuta henkilöä tai mitään muuta ryhmää tai toimijaa eriarvoiseen asemaan, eikä päätöksen voitu katsoa olevan myöskään hallintolain 6 §:n mukaisen yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen tai kaupungin hyväksymien liputuskäytäntöjen vastainen. Kaupunginhallituksen päätöstä ei voitu pitää myöskään puutteellisesti perusteltuna.

 

Valtuustoaloitteen johdosta tehtävät toimenpiteet

 

Yhteenvetona todetaan, että kunnan liputussääntöjä ei ole tarpeen muuttaa tai valtuuston kokouksen 28.6.2021 § 85 päätöstä muuttaa Pride-liputuksen osalta. Pride-liputus on oikeuskäytännönkin mukaisesti nähty yhdenvertaisuuden edistämistoimenpiteenä ja kunnassa on luotu käytännöt ja hankittu materiaalit liputuksen toteuttamiseksi.

 

Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää           

- merkitä tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen;                      

- katsoa valtuutettujen Janne Hermunen ja Ari Loponen valtuustossa 9.12.2024 §142 esittämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.