RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 3
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Opetuspäällikön virkavaali
Kunnanhallitus 12.01.2026 § 3
55/01.01.01.00/2025
Valmistelija Liimatainen Marianne, Kaltakari Maija, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Kelpoisuusehdot
Kelpoisuusehdot opetuspäällikön virkaan ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, peruskoulun tai lukion opettajan kelpoisuus sekä opetushallinnon tutkinto ja käytännön kokemus esihenkilötyöstä ja opetuksen palvelualueen johtamisesta. Lisäksi virassa edellytetään hyvää perehtyneisyyttä perusopetuksen ja lukiokoulutuksen palveluihin, lainsäädäntöön sekä kykyä johtaa vastuullisesti laajoja kokonaisuuksia.
Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Viran palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehto- ja työehtosopimuksen mukaan. Viran tasopalkka on 6 551,41 euroa kuukaudessa. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Hakuprosessi
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Opetuspäällikön virka on ollut julkisessa haussa ajalla 4.11.-18.11.2025. Ilmoitus julkaistiin kunnan verkkopalvelujen lisäksi työvoimahallinnon, Laura-rekrytoinnin ja Kuntarekryn verkkopalveluissa sekä Duunitorilla erilliskampanjana. Opetuspäällikön virka tuli auki virassa toimineen irtisanouduttua tehtävästä 1.8.2025 lähtien. Virkaa hoitaa vt. opetuspäällikkönä Jyrki Aronen 28.2.2026 asti.
Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että virassa menestyminen edellyttää strategista johtamisotetta, kykyä ja näkemyksellisyyttä opetuksen kehittämiseen sekä hyviä neuvottelu-, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen vaatii valmiutta työskennellä voimakkaasti kasvavassa kunnassa ja muuttuvassa työympäristössä.
Opetuspäälliköllä on kokonaisvastuu oppimisen palvelualueen toiminnan ja talouden johtamisesta sekä toimintakulttuurin kehittämisestä. Hän toimii rehtorien ja oppimisen palvelualueen asiantuntijoiden esihenkilönä. Lisäksi hän ohjaa oppimisen palveluiden pedagogista kehittämistä ja opetussuunnitelmatyötä. Tuusulan uudistuva palveluverkko tarjoaa näköalapaikan oppimisen tilojen ja toimintakulttuurin kehittämiseen. Opetuspäällikkö valmistelee kasvatus- ja sivistyslautakuntaan menevät asiat oppimisen palveluiden osalta. Opetuspäällikkö toimii ja tekee yhteistyötä laajassa verkostossa.
Opetuspäällikön virkaa haki määräajassa 23 henkilöä, joista 17 hakijaa täytti viran kelpoisuusvaatimukset. Hakijoista laadittiin ansiovertailu, jonka perusteella haastatteluryhmä kutsui neljä (4) henkilöä (Leena Lakovaara, Auli Saarinen, Riikka Strandström ja Minna Vuolukka) ensimmäiselle haastattelukierrokselle.
Rekrytointiin liittyvä ensimmäinen haastattelukierros pidettiin 4.12.2025. Haastatteluryhmään kuuluivat sivistysjohtaja Marianne Liimatainen, henkilöstöjohtaja Maija Kaltakari ja kunnanhallituksen jäsenet pormestari Janne Mellin ja apulaispormestari Arto Lindberg sekä henkilöstöasiantuntija Sinikka Aho. Haastatteluryhmä päätti yksimielisesti lähettää kolme (3) hakijoista henkilöarviointeihin. Henkilöarviointeihin lähetettiin Leena Lakovaara, Riikka Strandström ja Minna Vuolukka. Henkilöarvioinnit toteutti Eezy Personnel Oy.
Henkilöarviointeihin osallistuneille hakijoille järjestettiin toinen haastattelukierros 5.1.2026. Toisella haastattelukierroksella hakijat esittelivät ennakkoon valmistelemansa tehtävän.
Lopullinen ansiovertailu suoritettiin kolmen kärkihakijan musiikin maisteri Leena Lakovaaran, kasvatustieteen maisteri Riikka Strandströmin ja kasvatustieteen maisteri Minna Vuolukan välillä.
Haastatteluiden ja henkilöarviointien perusteella Leena Lakovaaran kokemus ja osaaminen esihenkilötyöstä, opetuspalveluiden kokonaisuuden tuntemus sekä valmiudet suurten kokonaisuuksien hallintaan näyttäytyivät vahvimpina. Lakovaara osoitti strategista johtamisotetta, kykyä ja näkemyksellisyyttä oppimisen palvelualueen kehittämiseen sekä hyviä neuvottelu-, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Lisäksi Lakovaaralla on valmius työskennellä voimakkaasti kasvavassa kunnassa ja muuttuvassa työympäristössä.
Hakemusasiakirjoihin, haastatteluihin ja henkilöarviointiin sekä ennakkotehtävään perustuvan kokonaisarvion perusteella katsotaan, että hakijoista Leena Lakovaaralla on parhaat edellytykset hoitaa edellä kuvattuja virkaan kuuluvia tehtäviä. Lakovaara on toiminut Espoonlahden alueen aluepäällikkönä elokuusta 2017 alkaen sekä rehtorina Kruunuhaan yläasteen koulussa 2010-2013, 2015-2017 ja Helsingin koillisenalueen perusopetuksen aluepäällikkönä 2013-2015.
Haastatteluryhmä on 5.1.2026 kokouksessaan päättänyt edellä esitettyyn kokonaisarvioon perustuen, että opetuspäällikön virkaan esitetään valittavaksi musiikin maisteri Leena Lakovaara ja hänen kieltäytymisensä varalta 1. varasijalle kasvatustieteen maisteri Minna Vuolukka.
Hallintosäännön Henkilöstöasiat-toimivaltataulukon mukaan kunnanhallitus päättää palvelualuepäällikkönä toimivan operuspäällikön viran täyttämisestä.
Esittelijä pormestari Mellin Janne
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- valita opetuspäällikön toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.3.2026 lähtien musiikin maisteri Leena Lakovaaran ja hänen kieltäytymisensä varalta 1. varasijalle kasvatustieteen maisteri Minna Vuolukan;
- että, viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa;
- todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut hyväksytyn todistuksen terveydentilastaan.
Käsittely Musiikin maisteri Leena Lakovaara esittäytyi kunnanhallitukselle klo 17.04. Lakovaara poistui kokouksesta käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa klo 17.15.
Valtuuston 1. varapuheenjohtaja Ikkelä saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa klo 17.07.
Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |