RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 12
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sisäisen tarkastuksen raportointi vuodelta 2025 ja tarkastussuunnitelma vuodelle 2026
Kunnanhallitus 12.01.2026 § 12
426/00.01.02/2025
Valmistelija Röntynen Antti-Pekka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on selvittää johdolle sisäisen valvonnan asianmukaisuus ja riittävyys sekä suorittaa johdon määräämät tarkastustehtävät. Sisäisen tarkastuksen järjestämisessä on otettava huomioon yleiset standardit ja suositukset aiheesta. Kunnan sisäiset tarkastukset suorittaa BDO Oy sopimuskaudelta 2023-2026.
Sisäinen tarkastus on johdon työväline ja osa sisäistä valvontaa. Hallintosäännön 4 §:n mukaan sisäinen tarkastus arvioi objektiivisesti ja riippumattomasti sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan järjestämistä ja tuloksellisuutta, raportoi arvioinnin tuloksista sekä esittää toimenpide-ehdotuksia järjestelmän kehittämiseksi. Sisäinen tarkastus raportoi kunnanhallitukselle ja kansliapäällikölle.
Hallintosäännön 3 §:n mukaan pormestari esittelee sisäiseen valvontaan liittyvät asiat.
Toteutetut sisäiset tarkastukset vuonna 2025
Kunnanhallitus päätti vuoden 2025 tarkastukset kokouksessaan 10.3.2025 § 87 ja tarkastuksiksi määriteltiin:
- kunnan sopimushallinta / hankintasopimukset
- maaomaisuuden rekisteri ja hallinta
- oppilaskuljetukset
- 1-2 muuta kohdetta märitellään kevään aikana
Vuoden 2025 aikana toteutettujen kahden sisäisen tarkastuksen raportit on esitelty johdolle ja niihin liittyvät toimenpiteet käynnistetty. Vuoden 2025 suunnitelman osalta tarkastukset suoritettiin sopimushallinnan ja maaomaisuuden hallinnan osalta. Johtuen sivistyksen toimialueen henkilövaihdoksista, ei lähdetty toteuttamaan oppilaskuljetusten tarkastusta, minkä lisäksi toimintaa ja ostopalvelujen määrää sopeutettiin myös sisäisten tarkastusten osalta siten, ettei toteutettu enempää tarkastuksia vuonna 2025.
Tarkastusraportit ovat salassa pidettäviä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin kohdan 15 perusteella.
Vuoden 2026 sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelma perusteluineen
Sisäisen tarkastuksen toimintasuunnitelmaa vuodelle 2026 on valmisteltu yhteistyössä BDO Oy:n kanssa, minkä lisäksi asiaa on valmisteltu kunnan johtoryhmässä. Vuonna 2026 sisäinen tarkastus kohteiksi esitetään seuraavia:
- Vuoden 2018 jälkeen tehdyt henkilöstölisäykset ja niiden vaikutukset pysyviin menoihin
- Vuoden 2018 jälkeen tehdyt asiantuntijapalveluostot ja niiden kehitys (käyttötalous)
- Tiedonhallintalain toimeenpano
Tavoitteena vuoden 2026 sisäisillä tarkastuksilla on tukea valtuuston talousarvion hyväksymisen yhteydessä käynnistämää valmistelua vaikutusten ennakkoarvioinnin avulla valmisteltavien rakenteellisten sopeutustoimien löytämiseksi käyttötalouden kulujen hillitsemiseksi tulevissa talousarvioissa. Lisäksi tarkoituksena on luoda katsaus kehittämistä vaativiin tiedonhallintalain toimeenpanon kokonaisuuksiin.
Hallintosäännön 62 §:n kohdan 4 mukaan kunnanhallitus hyväksyy sisäisen tarkastuksen suunnitelman, johon perustuen arvioidaan riskienhallinta-, valvonta-, johtamis- ja hallintoprosessien tuloksellisuutta ja käsittelee sisäisen tarkastuksen raportin.
Esittelijä pormestari Mellin Janne
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi sisäisen tarkastuksen raportit vuodelta 2025 ja hyväksyä sisäisen tarkastuksen toimintasuunnitelman ja tarkastuskohteet vuodelle 2026 selostusosassa esitetyn mukaisesti.
Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |