Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusulan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 521



 

Neljännesvuosikatsaus 1.1.-30.9.2025, tekninen lautakunta

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 521  

1063/02.02.02/2025  

 

 

Aiempi käsittely
 

   

Tekninen lautakunta 28.10.2025

 

Valmistelija Bärlund Susanna etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2021) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä ja niiden laadinnassa noudatettavista tilinpäätösperiaatteista. Neljännesvuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Toimialueet raportoivat tavoitteistaan ja taloudestaan palvelualuetasolla, jolta osin seuranta viedään kunnanhallitukseen ja valtuustoon tiedoksi. Palveluyksikkötasolla seuranta tapahtuu lautakunnissa.

 

Teknisen lautakunnan alaiset palvelualueet ja -yksiköt ovat:

 

Yhdyskuntatekniikka

  • Kunnallistekniikan suunnittelu
  • Kunnallistekniikan rakentaminen
  •  Kunnossapito
  • Viherpalvelut
  • Liikenne

Tilapalvelut

  • Kiinteistöjohtaminen
  • Rakennuttaminen
  • Kiinteistöjen ylläpito
  • Puhtauspalvelut

 

Teknisen lautakunnan vuoden 2025 talousarviossa toimintatuotoiksi on vahvistettu 27,04 milj. euroa ja valmistus omaan käyttöön 0,1 milj. euroa. Toimintakuluihin on vuodelle 2025 varattu –29,25 milj. euroa. Käyttösuunnitelman mukainen toimintakate (sisältäen valmistuksen omaan käyttöön) on –2,1 milj. euroa. Toimintatuotoista toteutui syyskuun loppuun mennessä 21,5 milj. euroa (79,6 prosenttia). Tuotot koostuivat pääosin 15,4 milj. euron sisäisistä- ja 2,5 milj. euron ulkoisista vuokratuotoista sekä puhtauspalvelujen 2,6 milj. euron siivoustuotoista. Ympäristöministeriöltä on saatu avustus öljylämmityksestä luopumiseen 0,14 milj. euroa. Toimintakuluista toteutui -21,2 milj. euroa (72,4 prosenttia). Merkittävimmät kuluerät olivat rakennusten ja alueiden rakentamis- ja kunnossapitopalvelujen -5,1 milj. euron, henkilöstökulujen -4,7 milj. euron, HSL:n kuntaosuuden -3,0 milj. euron, lämmityksen -1,9 milj. euron, sähkön -1,5 milj. euron, puhtaanapito- ja pesulapalveluiden -1,7 milj. euron, asiantuntijapalveluiden -1,0 milj. euron, vuokrakulujen -0,6 milj. euron kuluerät. Sitovan toimintakatteen toteuma oli -2,9 milj. euroa (25,42 prosenttia). Teknisen lautakunnan toimintatuotoissa tai toimintakuluissa ei ole merkittäviä poikkeamia. Henkilöstökulujen toteuma oli 73,5 prosenttia.

 

Teknisen lautakunnan alaisten palvelualueiden toimintatuottojen ennustetaan toteutuvan 1,6 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempina, Tämä johtuu Rykmentinpuiston koulu- ja päiväkotikiinteistön sisäistä vuokrista sekä Mikkolan koulukiinteistön käytöstä aiheutuvista ylläpitovuokrista. Rykmentinpuiston koulu- ja päiväkotikiinteistön sisäisiä vuokria ei ollut huomioitu talousarviossa 2025, lisäksi Mikkolan koulukiinteistön käyttö väistötilana tuo lisätuottoja toimialueelle. Toimintakulujen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.

 

Käyttötalouden määrärahamuutokset, 1 565 105 euroa (kuntatasolla muutos 0 euroa, vastaava kulu sivistyksen toimialueella)

-          Rykmentinpuiston koulu- ja päiväkotikiinteistön sisäiset vuokrat ja siivoustuotot 1,523 miljoonaa euroa

-          Mikkolan koulun sisäiset vuokrat 0,041 miljoonaa euroa.

 

Investointeihin esitetään tehtäväksi -1,1 milj. euron rahoitusta huonontava määrärahojen muutos. Ks. Tarkemmin perustelut kohta Investoinnit.

 

                                                  -   Riihikallion koulu, -1,1 miljoonaa euroa


 

Esittelijä vt. kuntakehitysjohtaja Juhola Petri

 

Päätös   Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.

 

Tekninen lautakunta päätti

- merkitä puolivuosiraportin 1.1.-30.9.2025 tiedoksi
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän osalta välittömästi kokouksessa.

 

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 521  

1063/02.02.02/2025

 

 

 

Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

- merkitä teknisen lautakunnan puolivuosiraportin 1.1.-30.9.2025 tiedoksi

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti.