RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusula.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 517
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Itsenäisyyspäivän edustajien ja seppeleenlaskijoiden valinta
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 517
168/00.04.00/2025
Valmistelija Röntynen Antti-Pekka, etunimi.sukunimi@tuusula.fi
Kunta ja seurakunta järjestävät Tuusulassa itsenäisyyspäivän tilaisuuksina 6.12.2025 kunnianosoitukset sankariristillä Kellokosken hautausmaalla, sankarivainajien muistomerkillä Kirkkopuistossa sekä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden ja Terijoen kirkkopuistoon haudattujen sankarivainajien muistomerkeillä Paijalan hautausmaalla. Seppeleenlasku on Kellokoskella klo 12.00 ja Etelä-Tuusulassa klo 10.00 pidettävän jumalanpalveluksen jälkeen.
Itsenäisyyspäivän päiväjuhlaa vietetään 6.12.2025 Moniossa klo 13.00. Etelä-Tuusulassa seppeleenlaskijoina ovat yleensä toimineet valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja, vuodesta 2017 lähtien kansliapäällikkö. Liitteenä on yhteenveto itsenäisyyspäivän tilaisuuksien puhujista ja seppeleenlaskijoista vuodesta 2011 lähtien.
Esittelijä kansliapäällikkö Oksanen Annaliisa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- nimetä itsenäisyyspäiväksi seppeleenlaskijoiksi Etelä-Tuusulaan pormestarin, valtuuston puheenjohtajan ja kansliapäällikön sekä seppeleenlaskijat Kellokoskella;
- puhujan Kirkkopuistoon;
- päiväjuhlan tervehdyssanojen esittäjän;
- päiväjuhlan juhlapuhujan.
Käsittely Asian käsittelyn aikana nimettiin edustajat ja seppeleenlaskijat sekä valtuutettiin pormestari päättämään itsenäisyyspäivän edustajista ja seppeleenlaskijoista mahdollisten esteiden ilmaantuessa valituille.
Viestinpäällikkö Miettinen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 22.30.
Päätös Kunnanhallitus päätti
- nimetä itsenäisyyspäiväksi seppeleenlaskijoiksi Etelä-Tuusulaan pormestarin, valtuuston puheenjohtajan ja kansliapäällikön sekä seppeleenlaskijoiksi Kellokoskella Kyösti Lehtosen ja Liisa Palvaksen;
- puhujaksi Kirkkopuistoon Antti Heikkilän;
- päiväjuhlan tervehdyssanojen esittäjäksi pormestari Janne Mellinin;
- päiväjuhlan juhlapuhujaksi Tuija Reinikaisen;
- valtuuttaa pormestarin päättämään itsenäisyyspäivän edustajista ja seppeleenlaskijoista mahdollisten esteiden ilmaantuessa valituille.
| Edellinen asia | Seuraava asia |